Blogini

Itsenäisyyden sukupolvet

Tänä syksynä olen saanut viedä Kirkkonummen tervehdyksen kutsuntoihin vuonna 2000 syntyneille nuorille miehille ja 50-vuotta täyttävän Kyrkslätts Krigsveteraner rf:n juhlaväelle. Toisessa tilaisuudessa sali oli täynnä nuoria poikia, epävarmoina hupparit päällä katsomassa Veteraanien iltahuuto -videota. Toisessa juhlassa kuulimme Veteraanien iltahuudon Kirkkonummen mieskuoron esittämänä, kuten Finlandian ja Maamme Laulunkin. Molemmat tilaisuudet olivat tunnelmaltaan koskettavia. Veteraaneilla ilmassa oli… Jatka lukemista Itsenäisyyden sukupolvet

Toimivat kunnan palvelut ja terveelliset oppimisympäristöt ovat myös kunnan vetovoimatekijöitä

Kirkkonummen kunnanvaltuuston päätöstä nostaa veroprosenttia 0,25% eli 19,25 prosenttiin on hämmentänyt osaa valtuutetuista, ilmeisesti etenkin kokoomuksen Erkki Majasta. Veronkorotus on valitettavaa, mutta taustalla on valtuuston enemmistön huoli kunnan noin 2M€ alijäämäisestä talousarviosta. Myös kunnanjohtaja on kertonut talousarvioesityksen tekemisen olleen tänä vuonna erityisen haastavaa. Kunnanvaltuuston murheena on kuluneena vuonna ollut erityisesti huonokuntoiset kiinteistöt. Sisäilmaongelmien vuoksi on… Jatka lukemista Toimivat kunnan palvelut ja terveelliset oppimisympäristöt ovat myös kunnan vetovoimatekijöitä

Kyrkslätt Krigsveteraner Jubileumsfest 17.11.2018

Bästa Kyrkslätt veteraner Det är en stor ära att få stå här och framföra kommunens hälsning till er, ni som har försvarat vårt land i svåra tider. I Kyrkslätt finns det fortfarande 17 veteraner. Denna höst fick jag också framföra vår kommuns hälsning till de unga som är beredda att bra gemensamt ansvar ifall, att… Jatka lukemista Kyrkslätt Krigsveteraner Jubileumsfest 17.11.2018

Kutsunnat 2018 vuonna 2000 syntyneille -Kirkkonummen kunnan puheenvuoro

Arvoisat kutsuntoihin osallistuvat, Teidät on kutsuttu ja kiitän teitä jokaista, että olette ottaneet kutsun vastaan. Samalla olette ottamassa täällä Kirkkonummella vastaan myös hienoja henkilökohtaisia haasteita. Yleinen asevelvollisuus Suomen puolustus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen eikä maamme puolustusta ole ulkoistettu esimerkiksi palkka-armeijalle. Tutkimusten mukaan suomalaisilla on korkea maanpuolustustahto. Yleinen asevelvollisuus on suurvallan vieressä sijaitsevan pienemmän kansan edullisin ja… Jatka lukemista Kutsunnat 2018 vuonna 2000 syntyneille -Kirkkonummen kunnan puheenvuoro

Hyvää koulupäivää

Satumaisen lämmin kesä on eletty. Jäätelöä, kylmiä juomia ja mansikoita on nautittu. Nyt arki on alkanut useissa perheissä - on meneillään se ensimmäinen viikko kun kaikki etsivät vuorokausirytmiä ja paikkaa mihin aamuisin suunnata. Opettajat ovat löytäneet jälleen tiensä kouluihin ja koululaiset ovat pakanneet taas reppujaan. Tieto on ainakin aikaisemmin tarttunut kirkkonummelaisiin oppilaisiin hyvin. Ylitimme viimeksi… Jatka lukemista Hyvää koulupäivää