Liikuntapainotteinen yläkoulu Kirkkonummelle

Meillä Kirkkonummella on yläkoulussa musiikkiin, luonnon- ja matemaattisiin tieteisiin, virtuaalitoimintoihin ja ruotsinkieliseen kielikylpyyn painottuvia luokkia. Näissä nuoret pääsevät syvällisemmin perehtymään omaan erityiskiinnostuksen kohteeseensa. Painotettuihin luokkiin on usein soveltuvuuskoe. Liikuntapainotteinen luokka Kirkkonummen yläkouluista on kuitenkin puuttunut, vaikka liikunnan valinnaisia opintoja on ollut oppilaiden valittavissakin. 

Tein valtuustoaloitteen yhdessä Pro Kirkkonummi -valtuustoryhmän kanssa liikuntapainotteisen luokan mahdollistamiseksi, johon saimme vastauksen kunnanvaltuustossa maanantaina. 

Virkamiehet ehdottivat liikuntalähikoulukonseptia. Tässä paikalliset urheiluseurat, rehtorit ja liikunnanopettajat tekisivät yhteistyötä. Liikunta rytmittyisi nuoren arkeen koulupäivän aikana ja harjoittelu, opiskelu ja lepo olisi tasaisemmin jakautunut vuorokauden sisällä. Koulupäivän aikana olisi urheiluseuran mahdollista järjestää liikuntalinjan valinneille oppilaille fysiikka- yleistreenejäja lajiharjoittelua. Soveltuvuuskoe ei rajaisi osallistujia vaan kunnassa kaikki urheilusta innostuneet pääsisivät toimintaan mukaan. Liikunnasta kiinnostunut lapsi voisi käydä koulua lähikoulussaan.

Olennaista on rehtoreiden, liikunnanopettajien ja urheiluseurojen tiivis yhteistyö ja nämä yhdessä kodin kanssa tekisivät toimivaa kasvatusyhteistyötä nuorten hyväksi. Taustalla toimisi pääkaukaupunkiseudun urheiluakatemia, Urhea, joka luo valmennusmateriaalia liikunnanopettajien toteutettaviksi. Lähikunnissamme on liikuntalähikouluideologiaa jo toteutettu ja Porkkalan lukion 18 vuotta toiminut liikuntalinja on osoittanut toimivuutensa liikunnalliseen elämäntapaan innostavana.

Istuva ja passiivinen elämäntyyli on jo kansanterveydellinen haaste, eikä koululiikunta yksinomaan pysty tilannetta pelastamaan. 

Lähiliikuntakoulukonsepti, jossa liikunnasta kiinnostuneen nuoren treenit olisivat koulupäivän lomassa omassa lähikoulussa on kannatettavaa. Lisäksi tällainen mahdollisuus olisi kaikille tästä kiinnostuneille nuorille ja tapahtuisi yhteistyössä urheiluseurojen ja liikunnanopettajien kanssa. Tämä on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

Minna Hakapää

Kirkkonummen kunnanvaltuuston 1. vpj

Pro Kirkkonummi

julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 24.9.2020

Kunnanvaltuuston kokouksessa 21.9.2020 etäyhteyksien päässä vastaamassa muille valtuutetuille ja virkamiehille valtuustoaloitteemme käsittelystä.
Kirkkonummen virkamiehet olivat hienosti perehtyneet aiheeseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s