Jo joutui suvi suloinen

Kouluissa ja päiväkodeissa nautitaan nyt aurinkoisista päivistä ja monella on loma tuloillaan. Kulunut koronavuosi on ollut erityisen työläs ja vaatinut mukautumista: maskit, käsien pesut, turvavälit, etäopetus… Kiitos opettajille, varhaiskasvattajille sekä koulujen ja päiväkotien työntekijöille lastemme hyvästä hoidosta! 

Koululaisia ja päiväkotien lapsia on tukenut myös moni muu ammattiryhmä. Koulujen henkilökuntaan on tänä vuonna kuulunut muunmuassa nuorisotyöntekijöitä, jotka ovat olleet 5.- 9 -luokkalaisten mukana ja tukena. Heidän työnsä on saanut paljon kiittävää palautetta, ja tuonut tarpeellista tukea koulupsykologien, kuraattorien ja kouluterveydenhoitajien lisäksi. Kouluista ja päiväkodeista on myös toivetta, että perhepalveluihinkin panostettaisiin, jotta perheet saisivat tarvitsemansa tuen. Näin opettajat ja varhaiskasvattajat pystyisivät fokusoimaan paremmin ydintyöhönsä.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on tuloillaan eduskunnan käsittelyyn. Tässä vaiheessa näyttää siltä, että se on tuomassa muutosta myös koulujen kanssa läheisesti työskenteleville eri ammattiryhmille, jotka siirtyvät maakunnan palvelukseen. Kirkkonummen kunnan on tärkeää suunnitella koulujen tukena olevia palveluita – valmistautuen näin tuleviin muutoksiin.

Mutta nyt ensin on kiitoksen ja levon aika. Pääskyset ja kesä ovat täällä.

Minna Hakapää

Kirkkonummen kunnanvaltuuston 1.vpj

Pro Kirkkonummi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s